Hyvän sisäilman merkitys terveydelle on noussut yhä enemmän tietoisuuteen. Esimerkiksi uni on laadukkaampaa terveessä sisäilmassa ja moni urheilija on hankkinut sisäilmapuhdistimen kotiinsa palautumisen vauhdittamiseksi. Puhdistimet voivat kulkea urheilijan mukana myös kisamatkoilla.
“Paljon matkustelevat huippu-urheilijat tietävät, että hotelleissa tai vastarakennetuissa kisakylän huoneissa huono sisäilma voi aiheuttaa allergisia reaktioita. Näiltä voidaan suojautua käyttämällä laadukasta ilmanpuhdistinta”, sanoo UniqAirin asiantuntija Samuli Valvisto.
Esimerkiksi Suomen Olympiajoukkue käytti UniqAirin laitteita huoneiden sisäilman puhdistamiseen sekä lisätäkseen koronaturvallisuutta Tokion kisoissa kesällä 2021.
Sisäilman terveys on osa asiakaskokemusta
UniqAirin ilmanpuhdistimilla koronaa vastaan varustauduttiin myös Turun Mentor Gymissä, joka on ammatti- ja harrasteliikkujien valmennuskeskus ja tasokas kuntosali.
Rene Valtonen, toimitusjohtaja ja yksi salin omistajista, halusi tehdä voitavansa salin sisäilman turvallisuuden suhteen.
“Ihmisten halu liikkumiseen on kova ja asiakkaat kokevat liikunnan tärkeäksi myös poikkeavissa olosuhteissa. Koen yrittäjänä tärkeäksi toimia vastuullisesti, ja laitteilla turvallisuuden lisääminen oli helppoa.”
Rene kertoo perehtyneensä eri vaihtoehtoihin ja päätyneensä UniqAiriin kahdesta syystä: laite on tutkitusti turvallinen ja se on kotimainen.
“Koko ostoprosessi sujui todella vauhdikkaasti ja asioiden hoito on ollut mutkatonta sekä asiantuntevaa. Kaikkiin kysymyksiin on saatu heti vastaus.”
Sali, jossa tuoksuu raikkaalle?
Rene kuvailee laitteiden olevan saliyrittäjälle sekä välttämättömyys- että ylellisyystuotteita: niiden kautta asiakkaat saavat turvaa ja hyvän liikuntakokemuksen.
“Koronan aikana koin, että turvallisen sisäilman vuoksi on kyse välttämättömistä laitteista. Mutta tilanteen normalisoiduttua, ne ovat erinomaisia myös siksi, että UniqAirin suodattama terve sisäilma on raikasta ja tuoksutonta.”
Sisäilman terveys ja raikkaus on salimaailmassa harvinaista herkkua!
“Olemme saaneet positiivista palautetta erityisesti ryhmäliikuntatuntien asiakkailta. Kun saliin menee porukka toisen ryhmän perään, tilan sisäilma ei ole tunkkaista vaan raikasta. Tämä lisää liikkumisen mielekkyyttä entisestään.”